|
YLEISTÄ
Suomen Kristillisen Työväen Liitto Ry aloitti Mallusjoen Lepokodin
toiminnan v. 1953. Toiminta aloitettiin rauhallisessa
maalaisympäristössä Mallusjärven rannalla
sijaitsevassa perinteikkäässä vanhassa
Väinölä-palvelutalossa. Toiminnan alusta saakka
palveluja on tarjottu vanhuksille ja viime vuosina lisäksi
myös erityisryhmille, lähinnä mielenterveys- ja
alkoholiongelmista toipuville asukkaille. Asukkaaksi Mallusjoen Lepokotiin voi hakeutua joko yksityisesti tai kotikunnan sosiaalitoimen kautta.
Kotimme asukkaat ovat muuttaneet Lepokotiin eri puolilta Suomea.
Arvot
Mallusjoen Lepokodin toimintaa
ohjaavat kristilliset arvot, joihin
sisältyy ihmisen kunnioittaminen, hyväksyminen,
lähimmäisenrakkaus ja turvallisuus.
Toiminta-ajatus
Toimintamme perusajatus on tarjota
asukkaillemme turvallinen asuminen sekä henkilökohtaisten tarpeiden
mukainen hoiva ja tuki jokapäiväiseen elämään.
Kissanpäivät,
kesä ja rantatien kukkivat syreenit. Seuraa ja sosiaalista
kanssakäymistä silloin kun sitä haluat, toimintaa ja
tapahtumia kun siltä tuntuu, yksityisyyttä ja rauhaa silloin
kun haluat hiljentyä.
|